perjantai 7. kesäkuuta 2013

围棋死活大全

Kirja-arvosteluja en ole vähään aikaan julkaissut, sillä aikani on kulunut tämän jättimäisen möhkäleen läpi kahlaamiseen. Kalle Kytölä toi kirjan tuliaisiksi Kiinasta. Kirjan nimi on siis Weiqi sihuo daquan (sihuo = L&D, daquan = kokoomateos/ensyklopedia). Kirjassa on satoja tsumegoja, vaikka se ei ole ihan niin "paksu" kuin miltä näyttää. Ongelmat on nimittäin ensin esitetty hakemiston muodossa ja sitten varsinaiset ongelmadiagrammit vastauksineen. Siis kaikki tilanteet on kuvattu kahteen kertaan, joka tekee kirjasta paljon paksumman näköisen. Minulla meni kaikkien tehtävien tekoon muutama kuukausi.  

Kirjan on kirjoittanut/toimittanut 丁开明 (Zheng Kaiming?), luultavasti joku ammattilainen. Ainakin puolet ongelmista on vanhoista klassikoista, mutta alussa on jotain perustason selitystä kuolleista ja elävistä muodoista ja ilmeisesti moderneja tehtäviä, jotka käsittelevät aivan perusmuotoja. Nämä tehtävät olivat erittäin hyviä. Oli sairaan hyvä treenata sellaisia muotoja, joita oikeasti tulee omissa peleissä vastaan koko ajan. Tykkään selkeistä ja järjestelmällisistä kokonaisuuksista, ja kirjassa olikin kivasti nurkka- ja laitaryhmät, hyökkäys ja puolustus erikseen. Miinuspuolena täytyy mainita, että jotkut tehtävät maistuivat vähän pahvilta.

Asiat muuttuivat huomattavasti mielenkiintoisemmiksi kun päästiin klassikko-osuuteen. Ensimmäisenä oli vuorossa 玄玄棋經, kiinaksi Xuanxuan Qijing ja japaniksi Gengen Gokyo. Kirja on julkaistu alunperin 1346. Tehtävät olivat paljon vaativampia kuin kirjan alkuosassa ja ratkaisut usein vähän elegantimpia. Monissa tehtävissä oli suhteellinen suoraviivainen väärä ratkaisu, johon löytyy kiero refutaatio. Usein löysin juuri tämän väärän ratkaisun, joka näyttää toimivalta. Tehtävät olivat jotenkin sellaisia, että jos oikean ratkaisun löysi, tuli tosi vahva oivalluksen fiilis ja tiesi heti että ratkaisu rakentuu välttämättä juuri tietyn muotopisteen tai vastaavan ympärille. Se että saiko koko sekvenssin ja kaikki refutaatiot luettua, oli sitten eri asia. Gengen Gokyon osuudessa oli myös kuuluisa symmetria-ladderbreaker -tehtävä, Space Invader ja under the stones -kikkailuja. Eli muutamia aika erikoisia ongelmia. 

Jonkin verran vähemmän tehtäviä oli Guanzi Pusta (官子谱) joka on Sensei's Libraryn mukaan julkaistu 1600-luvulla. Tuntui että tähän kokoelmaan oli valittu aika helppoja tehtäviä. Tai sitten oikeasti kehityin kaikkien niiden kauheiden Gengen Gokyon tehtävien tuijottamisesta.

Viimeinen osuus oli koottu Gokyo Shumyosta, japanilaisesta 1800-luvun klassikosta. Nämä menivät vielä helpommin. Huomasin ilokseni, että aloin jo katsella tehtäviä sillä silmällä, että "olisikohan tässä pohjana se ja se perustsumego jonka ratkaisu tulee ulkomuistista". Tein kirjan loppuun viimeisinä hermoja raastavina päivinä ennen Takapotkua.

Jeff sanoi että L&D on gossa kaiken pohjana. Ehkä minä olen sitten kerrankin treenannut perusasioita kunnolla. Tätä ei ainakaan voi sanoa hukkaan menneeksi vaivaksi, vaikka aika kivuliasta se välillä oli. 

1 kommentti: