sunnuntai 7. heinäkuuta 2013

Oulun Kesä



Kesä-heinäkuussa minua vaivasivat tosi huonot fiilikset. Peli-illoissa käyminen rupesi tuntumaan hankalalta, koska minulla on huonommat kommunikaatiotaidot kuin keskivertomerivuokolla, mutta kotona istuessa tuli kaikkia vähemmän fiksuja ideoita mieleen. Yksi niistä harvoista edes jotenkin fiksuista oli lähteä Oulun Kesään pistämään Eilistä dunkkuun. Oikeastaan minun piti piestä Bolko. Se ei mennyt ihan putkeen.

Saatana, mikä siinä on että ennen turnauksia ei saa ikinä kunnolla nukuttua. Vaikka tekisi mitä ennakkovalmisteluja, stressi tuntuu aina pilaavan yöunet ja johtavan emotionaalis-fyysiseen koettelemukseen. Olen varmaan yli puolet kaikista turnauspeleistä pelannut kunnossa, jossa en normaalisti suostuisi pelaamaan edes blitziä keksissä. En kestä väsymystä. Se sattuu. On täysin perseestä, että en vain onnistu nukkumaan turnauksia varten.

Tällä kertaa asenteeni oli ensiluokkainen mutta kusin aika paljon jättämällä valmistelut viime tinkaan, valitsemalla junan joka on perillä vasta puoli yhdeltä ja VR kusi loput toimittamalla minut Ouluun vasta noin puoli kahdeksi. Mikko Nevala äärettömän ystävällisesti majoitti minut ja jopa haki autolla juna-asemalta keskellä yötä. Tällä kertaa majapaikassa ei ollut kissoja. Melkein kaipasin sitä tunnetta kun jokin hyppää mahan päälle kesken unien. Sain nukuttua vajaat viisi tuntia, joka oli aivan liian vähän. Aamulla piti hakea laudatkin yliopistolta, jonne emme meinanneet päästä sisälle. Mikko sai vakuutella meidät lopulta sisään päästäneelle naiselle aika pitkään, ettemme ole murtovarkaita.

Vitutti aika paljon etsiessäni keskustasta (onkohan se paikka Oulun keskusta?) pankkiautomaattia ja käydessäni ostamassa energiajuomaa ja turkinpippurilakuja. Vitutus haihtui energiajuomaa särpiessä. Minusta on tullut säälittävä kofeiininarkki.

Kierros 1 

Valkea Sami Hätälä 5 kyu, musta Eerika Norvio 1 kyu, musta voitti luovutuksella.

Ensimmäisen pelini pelasin Eilistä vastaan. Tämä oli eka kerta, kun pääsen turnauksessa kyseisen KGS-kuuluisuuden vastustajaksi. Vielä 3kk sitten en muistaakseni ollut koskaan voittanut häntä, mutta viimeiset pari peliä ovat menneet kivasti minulle. Yritin olla varovainen, koska Eilinen on 5kyu-suomiluokituksestaan huolimatta mielestäni suunnilleen omantasoiseni pelaaja. (Tästä turnauksesta tuli siis 4kyu -korotus, onneksi olkoon)

Noudatin turnauksen kaikissa peleissä viime aikoina vakiintunutta fusekipolitiikkaa: mustilla 2 komokua ja valkeilla 2 hoshia, crossfusekia en tällä kertaa halunnut. Ei niin että sillä juuri väliä olisi mitä niihin nurkkiin roiskii ekoina laittoina, mutta olen viime aikoina opiskellut vähän komokujosekeita. Opittuja josekeita on tosi siistiä kokeilla oikeissa peleissä.

(Vihje vastustajille: osaan ainoastaan matalan lähestymisen matalan 1 pisteen pihtiin josekeita. Muissa teen jotain tyhmää.)

Eilistä vastaan lähdin siis mustilla 2 komokulla. Valkea pelasi ainakin yhden hoshin, sillä muistan lähestyneeni hoshia ja Eilinen tenukoi lähestyen komokua. Olin luullut että tuplalähestyminen hoshiin on jotenkin arvokkaampi kuin se mitä sille komokulle voi tehdä tenukin jälkeen, mutta Jeffin mielestä Eilisen tenuki oli okei. Sain tuplalähestymiseni ja lopulta hyvän tuloksen, koska valkea jäi vielä huonompaan muotoon kuin minä. Yritin päästä tasoihin leikkaamalla mahdollisimman tökeröllä luolamiestekniikalla, mutta en onnistunut himmentämään Eilisen luoman valkean monumentin aistikkaita muotoja. Yritin saada hyökkäystä tätä taideteosta vastaan, mutta se päättyi aika nolosti siihen että piti juosta omilla leikkaavilla kivillä karkuun. Minulla oli joku special keikaku, jonka mukaan pystyn antamaan "vauhtia" näiden kivien pakomatkaan invaasioimalla heti siihen viereen. Se oli aika karkea strateginen kämmi. Eilinen antoi vähän riisiä ja pääsin kolmosrivillä yhdistämään kiveni ilman että nurkka kärsi kamalasti. Siltikin tulos oli nihkeä, koska valkea sai älyttömän muurin. Alkoi tulla selväksi, että pelissä on mustan alueet vs. valkean vaikutusvalta. Mustalla oli lisäksi heikko ryhmä, onneksi vain yksi. Eilinen pelasi tätä ryhmää vastaan aika ilmavia hyökkäyssiirtoja, cappeja ja norsunloikkia. Yritin sitkeästi läpi nobilla ja kosumilla. Mielestäni minulla oli keskustassa gotesilmä ja halusin siis laidalle sentesilmän, mieluummin kaksi. Elätyssekvenssissä tuli yllättävää bonusta ja valkea luovutti.

Jälkianalyysissä Jeffin kanssa todettiin, että valkean vaikutusvalta olisi ollut kyllä riittävä tuottamaan tarpeeksi pisteitä. Mustan solidit alueet eivät olleet mitenkään kohtuuttoman isot. Musta otti tarpeettomia riskejä viimeisessä nurkkatappelussa. En kuitenkaan ollut laskenut sitä loppuun, joten miksi uhkapelata.

Jännää pelata aluepainotteisesti välillä, vaikka se olikin oman kämmin pakottama valinta :3

Kierros 2

Valkea Janne Kössö 4 dan, musta Eerika Norvio 1 kyu, valkea voitti luovutuksella.

Olen kerran aiheuttanut hämmennystä kutsumalla erästä Takapotkussa pelattua peliä "perseraiskaukseksi" ja jouduin vastustajan pyynnöstä poistamaan wikistä kyseisen luonnehdinnan. Tästä viisastuneena käytän pelistä Janne Kössöä vastaan ilmausta "opetuspeli".

En ole koskaan pelannut peliä jossa olisi tullut paha mieli näin aikaisin. Paha mieli tuli noin siirrolla seitsemän, kun en osannut vastata valkean pelaamaan oogeima -lähestymiseen. Pelin jälkeen Kössö näytti muutamia triviaalivaihtoehtoja. Pelissä päätin pelata laidan keskelle, mikä näytti yhdistävän tenukoinnin ja ei-tenukoinnin huonoimmat puolet. Parin siirron jälkeen Kössö oli saanut supervahvan ponnukimuodon ja musta surullisia rippeitä, joita en oikein kehdannut pitää vahvistussiirron arvoisina. Luultavasti sellainen olisi vaan kuulunut pelata, tuntui miten nihkeältä tahansa. Valkea invaasioi tämän muodostelman, mutta päätin unohtaa koko laidan ja tehdä sen sijaan moyon siihen ainoaan nurkkaan, jossa en ollut vielä pilannut omaa muotoani. Minulla oli nurkassa potentiaalia minikiinalaisen + laitahoshin (tai sen alapuolella olevan stemun) muodossa. Pelasin tengenin, mikä oli väärin. Olisi pitänyt tehdä vaan korkea shimari, ennemminkin doublewing- kuin laatikkotyyliä, joka varmaan sopii hoshin kanssa paremmin. Yleensä tengen on silloinkin huono.

Valkean pelaama invaasio tai reduktio oli tosi kiinnostava. Se oli viidennellä rivillä, vähän kuin nurinpäinen keimakakari. Halusin nähdä 4dan-sabakia joten käynnistin mahdollisimman voimakkaan hyökkäyksen tätä stemua kohtaan. Hyökkäys oli aika surkea. Jo eka siirto oli väärältä puolelta. Pitäisi pelata siltä puolelta, jossa omat muodostelmat ovat heikompia, eikä työntää vastustajaa omia heikkouksia kohti.

Minulla oli tässä vaiheessa keikaku, se oli aika surullinen ja epätoivoinen, mutta se oli sentään kokolaudan strateginen suunnitelma. Suunnitelma oli rakentaa valkean invaasion avulla keskustamuuri, jolloin valkean alkuperäinen invaasio mustan vastakkaiseen laitaan alkaisi edes etäisesti näyttää kiveltä jota vastaan voisi ajatella hyökkäämistä. Tämä keikaku eteni yllättävän pitkälle, mutta lopulta hyökkäyksestä ei taas tullut yhtään mitään. Pääsin näkemään lisää 4 dan -sabakia, joka tällä kertaa tappoi kourallisen omia stemujani. Peli oli übertuskallinen juuri sen takia, että vastustaja ei tappanut kiviäni, vaan sai minut pelaamaan laittoja jotka vahingoittivat omia kiviäni, jättivät ne henkitoreissaan kitumaan ympäri lautaa ja lopulta tappoivat ne. Jokainen pelaamani laitto tuntui voihkivan "rankaise mua lisää" tai jotain sen suuntaista. Tämä oli hämmentävä fiilis. Luovutin kun en enää kehdannut jatkaa.

Kävimme peliä läpi jälkeenpäin. Olin kuolemanväsynyt, mutta läpikäynti kannatti silti, sillä sain tärkeitä strategisia ja muotoneuvoja. Brr, se pelissä pelaamani vastaus 2 pisteen lähestymiseen oli kyllä varsinainen Pempun joseki.

Kierros 3

Valkea Seppo Suorsa 1 dan, musta Eerika Norvio 1 kyu, valkea voitti luovutuksella.

Jo edellisellä kierroksella olin ollut kyvytön tekemään laudalla mitään asiallista, ehkä jopa sitä edellisellä. Kolmannen kierroksen pelini Seppo Suorsaa vastaan oli surullinen esitys. Jeff oli aiemmin kysynyt minulta, haluanko pelata kolmannella kierroksella. Olin sitä mieltä etten todellakaan jätä mitään kierroksia väliin, kun olen maksanut melkoisen rahasumman siitä että pääsen oululaisten nilkkien nyrkkeilysäkiksi. Jos silmät harittavat niin ettei pysty lukemaan laddereita kunnolla, sitten pitää vaan kumartua lähemmäs lautaa. Vietin aika ison osan pelistä silmät kiinni, havahtuen vain kuullessani kiven laudalle laittamisesta tulevan klik -äänen.

Oman huonon kuntoni ja suoritukseni lisäksi Seppo pelasi tosi hyvin. Hän saikin 2 dan -korotuksen turnauksesta. Seppo oli sitä mieltä, että olin keskipelin alussa johtoasemassa. Jeffin mielestä en ollut sellaisessa asemassa missään vaiheessa peliä. Olin aloittelemassa mukavan tuntuista tuplahyökkäystä, mutta yhtäkkiä kaikki olikin ihan päin hanuria. Lukuisat lukuvirheeni auttoivat asiaa. Tästä pelistä on valitettavasti sgf olemassa. Se voi kertoa oman surullisen tarinansa, jos ja kun se julkaistaan, sanat eivät riitä.

Mental note: kaikki leikkaukset eivät ole hyviä.

En mennyt saunalle, koska en yksinkertaisesti kyennyt. Mutta onnistuin saamaan unta. Aamulla olin valmis pistämään jopa 4 daneja pataan. Oli tosi hyvä fighting spirit. Sainkin parhaan mahdollisen vastustajan neljännelle kierrokselle.

Kierros 4

Valkea Eerika Norvio 1 kyu, musta Mika Niskala 3 dan, musta voitti nololla määrällä pisteitä (olisi pitänyt luovuttaa).

Olin odottanut tätä peliä Bolkoa vastaan. Tiesin että meillä on aika samankaltaiset pelityylit, joten pelistä tulisi varmasti eeppinen mättö. Se oli aika rankka mättö, mutta ei niin sekava kuin esimerkiksi pelit Pulkkista ja Erkkilää vastaan Takapotkussa. Pääosin ryhmät olivat selkeitä ja aika isoja. Kävimme tämän pelin läpi Jeffin kanssa, ja siitä on kaikista turnauksen peleistä parhaat muistikuvat. Kirjoittaminen alkaa nyt väsyttää, joten selitän aika geneerisesti.

Ehdotin Bolkolle taishaa. Bolko ei suostunut, koska hän ei halunnut lukea. Pelattiin se narabi-variaatio. Pelasin 2 pistettä (!) liian pitkän laajennoksen muuristani. Bolko invaasioi. Pelasin päälle kosumin ja sitten paskan separointisiirron joka ei toimi. Läpikäynnissä koko sekvenssi näytti siltä, että musta vie valkean pisteet, tekee sentessä keskustavahvuutta ja kaikki mitä valkea saa koko jutusta on heikko ryhmä. Jeffin mielestä pelasin niin kuin hyökkääjä silloin kun olin oikeasti se jota vastaan hyökätään, mutta onneksi Bolko alipelasi vähän.

Tein strategisesti kökön 3-3-invaasion. Bolko halusi tappaa sen. Se ei ollut kuolemassa. Mustalle tuli heikko ryhmä. Valkea sai jumalattoman kokoisen nurkan. Valkean peli alkoi näyttää todella hyvältä mustan tappoyrityksen takia. Sitten valkea leikkaantui ja kuoli ja kaikki meni. Valkean ei olisi oikeasti tarvinnut leikkaantua, mutta valkea oli tyhmä. Loppu.

Kierros 5

Valkea Leo Yang 5 kyu, musta Eerika Norvio 1 kyu, musta voitti luovutuksella.  

Viimeisellä kierroksella tiesin saavani alaspäinparituksen, sillä pohjalla oli 5-, 8- ja 10-kyuita jotka eivät enää voineet kaikki pelata toisiaan vastaan. Se oli varmaan ihan okei. Vähän harmitti, ettei saanut matsia muita 1 kyuita, Henri Schmidtiä tai Antti Nikulaa vastaan. Ville Väätäjänkin kanssa olisin mielelläni pelannut. Vastustajani oli viime vuoden Jaakko Munkissa 1 danina pelannut Leo Yang. Hävisin silloin kahdella tasoituskivellä. Tässä turnauksessa hän pelasi 5 kyuna. Peli oli minulle aika helppo. Sain alkupelissä solidia aluetta, enemmän kuin pelissä Eilistä vastaan. Vastustaja teki hyvää muotoa ja aiheutti minulle tosi ruman b2 bomberin, mutta hän ei oikein saanut pisteitä minnekään. Tein muutamia vähän uhkarohkeita ja tyhmiä juttuja, mutta omasta mielestäni sain pääosin pelin pidettyä varovaisena ja luin huolellisesti. Keskipelissä tapoin ison ryhmän, ja valkea luovutti.

Koska en voi itselleni mitään, tutkin hiukan EGD:stä muutamien rankkejaan muutelleiden pelaajien käyriä ja päädyin päättelemään, että viidennen kierroksen vastustajallani varmaankin on edelleen 1 danin gorrit. Silloin tulisi joku 18 gorria tästä evotuksesta, mikä olisi suunnilleen yhtä ansaitsematonta kuin ne toistakymmentä gorria jotka sain Sir Dangossa Meijinin unohdettua kellon olemassaolon.

Öitä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti